Mielipidekirjoitus AL 11.4.2019: Pirkanmaan työllisyyskokeilu pitäisi laajentaa koko maahan

Aamulehti julkaisi mielipidekirjoitukseni työllisyyspalveluiden kehittämisestä. Lue juttu alta tai tästä linkistä.

Pirkanmaalla vuosina 2017–2018 toteutettu työllisyyskokeilu toi rahassa 6,8 miljoonan euron säästöt mukana olleille kunnille. Onnistuimme rakentamaan ihmiset aidosti kohtaavan palveluverkoston, joka paransi ihmisten elämää. On suuri harmi, että Juha Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindström ei myöntänyt kokeilulle jatkoa. Pirkanmaan työllisyyskokeilun parhaat opit ovat laajennettavissa – ja niitä pitäisi laajentaa – koko maahan.

Kokeilun tulokset saatiin aikaan melko yksinkertaisesti asiakastyön valtuuksien muutoksella ja eri toimijoiden yhteisten asiakasjärjestelmien sekä tietojen hyödyntämisellä. Kokeilun ajaksi tehtäviin palkattiin myös lisää työntekijöitä. Esimerkiksi Tampereen kaupungin työllisyyspalveluiden henkilöstöä lisättiin 76:sta 216:een.

Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen kustannukset laskivat työllisyyskokeilun kunnissa vuoden 2018 aikana noin 6,8 miljoona euroa (-16,6 prosenttia) edellisvuoteen verrattuna. Kustannusten kehitys on ollut positiivista koko maassa, mutta kokeilun ulkopuolisissa kunnissa laskua oli 6,7 prosenttia.

Varsinkaan pitkittynyt työttömyys ei tule yleensä yksin. Kokeilun johtajien mukaan osa työttömistä tarvitsee varsin vahvaa tukea työllistyäkseen ja tuen lisäksi usein myös sosiaali- ja terveyspalveluita, ennen kuin työllistyminen on ajankohtaista.

Kunnat voivat yhdistää nämä eri palvelut, kuten työllisyyden, sosiaali- ja terveyspalveluiden, oppilaitoksien ja opetushenkilökunnan osaamisen sujuvaksi kokonaisuudeksi.

Tutkijoiden mukaan Pirkanmaalla toteutettu työllisyyskokeilu saavutti positiivisia tuloksia kovissa tuloksissa (kuten työllistyminen) ja pehmeissä tuloksissa (kuten toimintakyvyn edistäminen matkalla työllistymiseen).

Kokeilu on tehnyt onnistuneita avauksia, jotka näyttävät tietä työvoimapalvelujen tulevaisuudelle. Tämä on kuntien ja kaupunkien valtti, jota pitää tukea kaupunkipolitiikalla. Toimivat ratkaisut syntyvät lähellä ihmistä.

Kirjoittaja on kansanedustajaehdokas (sdp)

Nämä kolme uudistusta tarvitaan

1. Jokaiselle Osaamistili

Työelämä muuttuu vauhdilla ja uusia työtapoja sekä teknologiaa on saatavilla kiihtyvää tahtia. Oman osaamisensa päivittäminen on todella tärkeää läpi työuran.

Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimuksesta selviää, että työnantajan tukeman henkilöstökoulutuksen määrät ovat vähentyneet koko 2000-luvun ajan. Tarvitaan siis toimiva malli, jolla tuetaan jatkuvaa oppimista koko eliniän ajan. Mielestäni paras keino tähän on Osaamistili. Se mahdollistaa oman osaamisen kehittämisen siten, että voi itse arvioida, millaista osaamista on olennaisinta hankkia.

2. Perhevapaauudistus

Vastentahtoisesti tehtävä osa-aikainen ja määräaikainen työ lisääntyy. Työmarkkinoiden sirpaleisuutta ja matalapalkkaisia töitä on ajettu tietoisesti. Esimerkiksi nollatuntisopimukset ja työnvuokraaminen on tehty mahdolliseksi. Myös osa-aikatyötä on lisätty. Lisäksi työttömyysturvaa ja sosiaaliturvan ehtoja on heikennetty ja toteutettu aktiivimalli. Tämä pitää korjata. Jos matalapalkkaisia osa-aikaisia tai määräaikaisia töitä lisätään, pitää pieniä palkkoja kompensoida sosiaaliturvalla. Onko se oikein? Aktiivimalli on peruttava. Työllisyyspalveluissa on otettava mallia Pirkanmaan työllisyyskokeilun hyvistä työtavoista, joissa yhdellä kohtaamisella ohjattiin niiden palveluiden piiriin, joita tarvittiin, olivatpa ne sosiaali-, terveys- tai koulutuspalveluita.

3. Sosiaaliturvan ja työllisyyspalveluiden uudistus

3. Tarvitaan perhevapaauudistus, jossa vapaa on jaettu kolmeen osaan, yksi kummallekin vanhemmalle ja yksi vapaasti valittavaksi, vaikkapa toiselle vanhemmalle tai isovanhemmalle. Esimerkiksi Islannissa kiintiömallinen perhevapaa on otettu käyttöön vuonna 2001. Lasten suhde isiinsä on Islannissa läheisempi kuin missään muussa maassa. Perhevapaauudistuksen on tutkittu parantavan tehokkaasti naisten työllisyyttä ja lisäksi tasaavan naisten ja miesten välisiä tuloeroja. Perhevapaauudistuksen rinnalla on huolehdittava myös varhaiskasvatuksen ja päivähoidon laadusta.

Kuka sen päättää?

Yhteiskunnassa on kahdenlaista valtaa. Sitä, joka otetaan. Ja se, joka annetaan. Miksi näillä on merkitystä?

On selvää, että ilmastonmuutos on saatava kuriin. Sen ratkaisut luodaan kaupungeissa. Joukkoliikenne, tiivis kaupunkirakenne, kestävät energiamuodot, hiilinielut ja valitut rakennusmateriaalit. Nämä ovat kaupunkien keinoja, jos haluamme.

On selvää, että koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitusta on nostettava. Lahjoitusprofessuurit, kehitysallianssit, toisen asteen koulutus, laajat työssäkäyntialueet, sujuvat raideyhteydet ja yritysyhteistyö. Muun muassa nämä ovat kaupunkien keinoja, jos haluamme.

On selvää, että luovat alat takovat 3 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Kulttuurin rahoitus, kumppanuudet, pilotit, joukkorahoitus ja maksuttomat tilat. Nämä ovat esimerkkejä keinoista kuntien ja kaupunkien käsissä.

Kuntien ja kaupunkien mahdollisuudet toteuttaa näitä, puhumattakaan muista tehtävistä, ovat rajalliset. Toimintaa ohjaa rahoitus: valtionosuudet. Politiikka ilmoittaa, ettei sitä ole leikattu poliittisilla päätöksillä. Sitä toki on leikattu taloudellisilla päätöksillä. Kunnasta saavat verotuloja yhä vähemmän, sillä valtionverotus pitää siitä huolen. Erilaisia verovähennyksiä on myönnetty, mikä leikkaa kuntien tuloja. On valtaa, joka otetaan ja budjettivaltaa, joka vain ”annetaan”.

Samanlaisen järjestelmän tuoman haasteen edessä ovat nuoret. Me milleniaalit koimme lapsina laman. Palveluleikkaukset, säästöt ja puute jättivät meihin jälkensä.

Kun tuli aika valita koulutusala, opinto-ohjaajat kannustivat sanoin: ”valitkaa mikä ala vain, suuret ikäluokat poistuvat kun te valmistutte. Kysyntää on kaikille osaajille”. Ja niin me valitsimme ja valmistuimme taantumaan.

Sellaiseen taloustilanteeseen, jossa ensimmäistä kertaa Suomen historiassa, korkeakoulutus ei suojannut työttömyydeltä. Sellaiseen, jossa tarjolla on vasten tahtoamme määräaikaisia töitä, osa-aikaisia töitä ja epävarmoja 0-tuntisopimuksen töitä. Sellaiseen, jossa palkalla ei tule toimeen. Osa vakituisia töitä saaneistakin on ehtinyt jo kokea useammat yt-neuvottelut. On valtaa, joka annetaan.

Me haluamme hyvän vanhuuden sekä isovanhemmille, vanhemmille, itsellemme, mutta myös lapsillemme. Me haluamme kestävää kehitystä ja puhtaan planeetan. Me haluamme inhimillisen työelämän. Me haluamme mahdollisuuden siihen hyvään arkeen, jotka sukupolvilla meitä ennen on ollut.

Mutta nyky-yhteiskunta on rakennettu ajassa ennen meitä. Sen rakenteet ohjaavat mahdollisuuksiamme. Niinpä me olemme vähemmän koulutettu sukupolvi kuin meitä aiemmat. Meidän varallisuutemme on pienempi kuin meitä aiempien sukupolvien. Ja meidän hartioilla painaa suurempi taakka kuin aiemmin. Me tarvitaan kaupunkipolitiikkaa. Me tarvitaan rohkeita ilmastotekoja. Me tarvitaan eri sukupolvet huomioiva sosiaaliturvauudistus. On valtaa, joka otetaan ja valtaa, joka annetaan. On aika ottaa valta. On aika antaa ääni. Tulevaisuus muutetaan 14. huhtikuuta. Sinä sen päätät.

Koti kuuluu kaikille

Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Perustuslaki määrittelee, että ”julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”.

Meidän kolmekymppisten ja nuorenpien mahdollisuus omaan kotiin, meidän itse omistamaamme, on yhä kauempana todellisuudesta.

Helppoa ei ollut ennenkään. Korot olivat korkealla reilussa 16 prosentissa. Nyt korot ovat alhaalla, mutta pääomat ja vaaditut omarahoitusosuudet ovat korkeita.

Ensiasunnonostajien määrä on laskenut 14 000 ostajalla ja määrä on laskenut vuodesta 2006 lähtien. Samaan aikaan ensiasunnon ostajien keski-ikä on noussut lähes vuodella. Tänään ensiasunnon ostava on keskimäärin 28-vuotias.

Tilastokeskuksen mukaan 28-vuotias tienaa nettona keskimäärin vuodessa noin 16 000 euroa. Käteen jää siis noin 1350 euroa kuukaudessa.

Halvimmillaan yksiön vuokra on Tampereella noin 500–600 euroa kuukaudessa. Elämiseen jää 850–750 euroa. Tästä on maksettava laskut, ruuat ja muut juoksevat kulut. Säästöön voi saada noin 500 euroa kuussa.

Oman kodin hankintaan tarvitaan yleensä noin 30 prosentin omarahoitus, jos lainalle ei ole takaajia, esimerkiksi omia vanhempia. 120 000 euroa maksavasta yksiöstä on oltava omassa taskussa 40 000 euroa.

Tämän summan saaminen kasaan säästämällä 500 euroa kuukaudessa vie noin viisi vuotta, ilman yllättäviä kuluja.

Syy ei ole sukupolveni vetelyydessä, kasvatuksessa, tietokonepeleissä tai helpossa elämässä. Meille on nyky-yhteiskunnassa tarjolla enimmäkseen epävarmuutta.

Työsuhteet ovat määräaikaisia tai osa-aikaisia. Lisäksi teknologian kehitys muuttaa työn vaatimuksia ja koulutuksen edellytystä.

Kaikki on koko ajan katkolla. Elämä on ainaista sitkuttelua.

Sitku pääsen opiskeleen. Sitku valmistun. Sitku saan töitä. Sitku. Eikä elämä ala koskaan.

Tästä kokonaisuudesta syntyvä epätietoisuus ja riski toimeentulosta vaikuttavat väistämättä syntyvyyteen, sillä oman asunnon hankkiminen tulee yleensä ennen lapsien hankintaa.

Tähän on tultava ensi vaalikaudella muutos. Ratkaisuna on pääosin toimiva ASP-säästäminen. Sitä on kehitettävä vastaamaan nykytilannetta.

ASP-lainamäärä on oltava lähempänä hankintahintaa muuallakin kuin vain pääkaupunkiseudulla.

ASP-säästöjen siirtäminen parhaimman lainatarjouksen tehneeseen pankkiin on tehtävä helpommaksi.

Lisäksi säästöjen korkoedun aikaa tulee harkita pidemmäksi kuin mitä se nyt on.

Erityisesti kasvukeskuksiin täytyy saada kannustimia rakentaa asuntoja, jotka päätyvät muidenkin kuin sijoittajien omistukseen. Tämä onnistuu kaupungistumista järkevästi tukien. Kaupunkien kasvu ei ole muilta alueilta pois.